Pidä viinit viileässä, älä vettä

16.2.2017

Pidä viinit viileässä, älä vettä

Viileää ja kuplivaa vettä samasta pisteestä. Thoreau-vesijärjestelmä on tullut jäädäkseen ja virtaa Suomessa jo monin eri tavoin.

Thoreau-vesijärjestelmään luotetaan Clarion-hotellissa, jonka kokoustiloihin mahtuu yhteensä jopa 1200 asiakasta. Hotellin Meeting  & Event Manager Jorma Pekkala kertoo, että yksi syy Thoreaun valintaan oli ympäristöystävällisyys.

Hotelliketjulle on todella tärkeää ekologiset arvot. Pyrimme tottakai välttämään sitä, että emme ainakaan tilaisi kallista kulpavettä Italiasta, kun meillä on kuitenkin Suomessa maailman puhtainta vettä. Halusimme myös vähentää muovipullojen käyttöä, minkä vuoksi hanan valitseminen oli luontevaa, Pekkala sanoo ja jatkaa.

Thoreau liittyy myös ketjun konseptiin ja siihen fiilikseen mikä Clarion on. Hotelli kerää ihmiset yhteen ja nauttiessaan vettä ihmiset kerääntyvät hanan luo juttelemaan keskenään.

Asiakkaat haluavat laadukkaan vesitarjoilun

Thoreau-vesijärjestelmä kytketään suoraan vesipisteeseen, jossa se tarjoaa jäähdytettyä ja aina raikasta vettä kuplilla tai ilman.

Vettä on koko ajan hanasta saatavilla koko päivän, eikä sitä viedä jokaiseen kokoustilaan erikseen jokaisen henkilön eteen. Meillä kokouspakettiin kuuluu se, että vettä on kahvitorilla aina tarjolla. Tämä on myös huomattavasti tehokkaampaa henkilökunnan käytön kannalta.

Pekkalan mukaan asiakkaat osaavat tänä päivänä vaatia laadukasta vettä. Kun veden saa hanasta, ei hotellin takatiloissa tarvitse myöskään pyörittää “pullorallia” ja käyttää energiaa veden jäähdyttämiseen ja säilyttämiseen.

Me mieluummin viilennetään meidän hyviä valkoviinejä ja kuohuviinejä kuin kuplavettä tuolla varastoissa, Pekkala juttelee.

Samoilla linjoilla on ravintoloitsija Niklas Roiha. Hän kertoo, että Thoreau on käytössä paikoissa Fisken på Disken, Haikaranpesä ja Merimakasiinit.

Jos sulla on kuplavedet kylmässä, niin se vie aivan hirveästi tilaa ja se on logistisesti hankalaa. Meitä tämä helpottaa kerta kaikkiaan varastoinnilta. Se on vaan tosi helppoa ja mukavaa, että veden saa suoraan tuosta noin, hän kiittää.

Tyylikkään pullon voi ostaa mukaan

Thoreaun ansiosta raskas logistiikka on korvattu muutamien metrien matkalla ravintolan tiskiltä ruokapöytään. Fisken på Disken –ravintolassa vesi on lounaalla tarjoiltu pullotettuna pöytiin valmiiksi.

Asiakkaat tykkää tosi paljon. Sen huomaa kun kysytään saako olla kuplavettä vai stilliä, niin ensin kaikki sanoo heti stilliä. Mutta kun sanoo, että meillä se kuuluu hintaan, niin sitten halutaankin kuplavettä, Roiha kertoo.

Kiitosta saa myös tyylikkäät pullot, jotka on käsin puhallettu Portugalissa. Roiha kertoo, että kauniita pulloja on myös myyty asiakkaille mukaan.

Clarion-hotellin Pekkala puolestaan kertoo, että ravintolan illallisella on tärkeää, että vesitarjoiluun käytetty pullo on tehty tyylillä. Thoreau-pulloja saa sekä kirkkaana että huurrelasisena.

 Dinnereillä pullo viedään pöytiin ja meille oli tärkeää, että se pullo on hyvännäköinen, Pekkala sanoo.

Thoreau-vesijärjestelmä on Roihan mukaan ravintoloissa asiakaspalvelutuote.

Meillä vesi kuuluu hintaan emmekä ota siitä ainakaan toistaiseksi ekstraa.

 

10 syytä valita veden raikastava Thoreau

  1. Saat kaksi vaihtoehtoa
    Asiakas voi valita raikasta vettä hiilihapoilla tai ilman.
  1. Nautit aina raikasta vettä
    Paikallinen jäähdytys takaa sen, että nautit vetesi aina viileänä ja raikkaana.
  1. Säästät henkilökunnan käsipareja
    Thoreau-vesijärjestelmä toimii hienosti myös itsenäisesti. Kun asiakas tankkaa vetensä itse, saa henkilökuntasi keskittyä muuhun palvelemiseen.
  1. Suojelet ympäristöä muovilta
    Thoreau-vesijärjestelmä hyödyntää paikallista hyvää vettä. Muovipulloja ei tarvita.
  1. Ohitat pullorallin
    Takatiloissa ja keittiössä ei tarvitse pyöritellä täysiä ja tyhjiä pulloja edestakaisin.
  1. Saat lisää varastotilaa
    Varastoa ei tarvitse käyttää lainkaan veden säilytykseen.
  1. Et tuhlaa energiaa
    Veden jäähdytys tapahtuu ekologisesti ja paikallisesti, joten massiivista kylmäsäilytystä ei tarvita.
  1. Kiität kiinteästä kuukausimaksusta
    Hanat auki! Thoreau-vesijärjestelmä ei rahasta käytön mukaan.
  1. Ihastut designista
    Thoreau-vesi tarjoillaan tyylikkäässä lasipullossa, joka herättää huomiota.
  1. Voit hinnoitella asiakasystävällisesti
    Voit tarjoilla Thoreau-veden kahta vaihtoehtoa samaan hintaan.